Tänne kuuluu ihan hyvää

(Kuvituksena viime päivien sekalaisia kännykkäotoksia)

Olen ollut pian täällä kaksi kuukautta. Ensimmäisen moduulin viimeiset luennot olivat tänään, kaksi kurssia loppui eilen viimeisiin presentaatioihin. Ennen New Yorkin reissua edessä on enää kaksi tenttiä. Kuten olen monta kertaa jo sanonutkin, aika on kulunut ihan hirveän nopeasti. Viime viikot ovat olleet mukavia: tunnen oloni entistä kotoisammaksi koko ajan. En halunnut tätä juuri sanoa ääneen silloin alussa, koska yritin tsempata itseäni enkä vaipua epätoivoon, mutta nyt voin sen sanoa: ensimmäinen viikko oli ihan hirveä. Olin valmis lähtemään välittömästi takaisin Suomeen ensimmäisellä mahdollisella kulkuvälineellä. Onneksi tiesin omasta kokemuksesta, että useimmissa tapauksissa omalla kohdallani pahin järkytys helpottaa noin kahdessa viikossa. Tällä kertaa se vei itseasiassa vain yhdeksän päivää ja iso kiitos toipumisesta kuuluu slovakialaiselle tytölle, joka näki tilanteeni ja osasi auttaa - nykyisin hän on hyvä ystäväni. :) Kävimme toisen viikkoni lauantaina monen tunnin keskustelun, jonka jälkeen osasin suhtautua kaikkeen eri tavalla. Pahinta oli se, että en tuntenut kuuluvani joukkoon - mutta yllättäen löysinkin tyypin, joka ajatteli asioista samalla tavalla ja halusi ajalta täällä samoja asioita kuin minä.

Tällainen uima-allas löytyy Lexingtonista. Kuva taitaa olla aamulta, jolloin olimme lähdössä Jacksonvilleen.

On kummallista, että juuri kukaan jolle olen puhunut, ei tunnu kärsineen samanlaisesta alkushokista. Voi olla, että minulla se oli keskimääräistä pahempi, mutta en usko olleeni ainoa. Ehkä muut eivät sitten vaan halua tunnustaa, että alku oli hirveää, onhan se vähän niinkuin oman heikkouden myöntämistä. Olin tosiaan sen ensimmäisen viikon jälkeen varma, että olen ainut ihminen tässä maailmassa, jolle vaihtolukukausi on elämän hirvein kokemus. No, nyt olen jo toista mieltä. :) Ensimmäisen viikon jälkeen olin varma, etten tunne mitään muuta kuin helpotusta Suomeen palattuani, nyt uskon että tulen varmasti tuntemaan myös ikävää ja haikeutta.

Opiskelua, opiskelua... Tässä peliteorian kiehtovaa maailmaa. :)

Ennen vaihtoa lähtöorientaatiossa oli joku viisas ihminen (nimeä en muista, harmi vaan) puhumassa meille uuteen maahan saapumisen aiheuttamasta kulttuurishokista. Shokin vaiheet olivat jotakuinkin "IHANAA, uusi maa, kaikki täällä on niin siistiä" --> "Äitiiii, tahdon kotiin" --> Sopeutuminen. Täytyy sanoa, että minulta jäi tuo ensimmäinen kuherruskuukausi (muistaakseni hän kutsui sitä niin) kokonaan kokematta. Olin heti ensimmäisestä päivästä lähtien sitä mieltä, että olen tehnyt elämäni pahimman virheen ja edessä on elämäni hirveimmät neljä kuukautta. Mutta sopeutuminen tuli sitten, ajan kanssa. Viimeisimpien viikkojen aikana olen koko ajan tuntenut oloni entistä paremmaksi ja ehdottomasti siihen ovat syynä ihmiset, joihin olen täällä tutustunut. Olen aina ollut "kiinnostunut kansainvälisyydestä" ja muuta lätinää, mutta nyt vasta todella ymmärrän, millainen rikkaus on tutustua eri kulttuureista tuleviin ihmisiin. Viime lauantaina kun jonotimme Tylypahkan linnaan Islands of Adventuresilla, kävimme keskusteluja mm. siitä mikä orava on kullakin kielellä, joita edustamme (Ranska, Tanska, Slovakia, Suomi) ja millainen on kunkin maan kansallislaulu. Pieniä juttuja, mutta ihan käsittämättömän siistejä! :)

Tämä on Hardrock Cafesta Orlandosta - vaikka se ei kauhean hyvin tästä näy, niin tuossa ylhäällä keskellä pyöri vaaleanpunainen Cadillac.

Asiasta toiseen: täällä on ihan mielettömiä professoreja! Entrepreneuship-kurssilla piti lukea eräs kirja ja sitten kirjoittaa essee muutamien kysymysten pohjalta. Pohdiskelin sitten esseessä hieman myös omaa tulevaisuuttaani (kirja puhui mm. siitä, että pitää olla intohimoa tekemiseen, pelkkä rahanahneus ei riitä loppuelämän motivaatioksi), etten ole ihan varma siitä mistä löydän oman intohimoni. Professori kirjoittaa jokaisesta esseestä henkilökohtaisen kommentin (!) ja tällä kertaa siinä oli tällainen lisäys:

"don't worry if you are still uncertain as to what to do with your life. it'll come to you."

Ihan mielettömän siistiä! Ehdottomasti lempiprofessorini tässä moduulissa, vaikka kaikki olivat kyllä aivan erinomaisia. Koska tämä blogi toimii myös vaihtoraporttini korvaajana, ja tarkoitus on käsitellä myös opiskeluasioita tässä blogissa, aion ensi viikolla kirjoittaa koosteen ensimmäisen moduulin kursseista. Mutta etukäteen voin jo sanoa, että olen todella tyytyväinen kaikkiin! Ai niin, ja toinen uskomaton professori: minun pitää maanantaina palauttaa kurssin viimeinen harjoitus, ja jäin pahasti jumiin sen tekemisessä. Lähetin hänelle pari tuntia sitten (huom, kello on täällä siis nyt jo yksitoista illalla) sähköpostia, jossa pyysin, josko hän voisi vilkaista harjoitustani ja vihjata mihin suuntaan minun pitäisi sen kanssa lähteä. Kolmen (!) minuutin (!) päästä kilahti sähköpostiini ystävällinen vastaus:

"I will look overt his and make a few changes in the morning. I have a 7 am meeting in jax so i will be back about 10. I will send you a hint after that."

Paikallisella kielellä "How cool is that!!!!". Sori nyt vaan Aallon professorit, mutta ihan tällaista omistautumista ei ole vielä tullut vastaan Suomessa. Tai yksi poikkeus itseasiassa muistuu mieleen, Tutan peruskurssi <3.

Viimeinen poseeraus ennen bussiin nukahtamista. Arvioisin, että näytän kuolemanväsyneeltä. :)

Jaa, mutta tällaista avautumista nyt sitten tähän iltaan. Nyt olisi tiedossa neljä päivää tiukkaa peliteorian pänttäämistä ja sitten maanantai-iltana tenttiä siitä. Ja sitten LP-ohjelmoinnin kimppuun keskiviikkona. Torstain ajattelin maata uima-altaalla tai vaihtoehtoisesti sängyssä, jos sataa. Ja perjantaina sitten New Yorkiin! Sain jopa perjantai-aamuksi kyydin lentokentälle: vaihtoystäväni lähtevät aamulla aikaisin road tripille ja lupasivat pudottaa minun lentokentälle lähtiessään. Elämä hymyilee! :)